FINLAND

Helsingin yliopisto, koulutus- ja kehittämispalvelut, HY+

Helsingin yliopisto on yli 8 000 ihmisen työpaikka, jossa on erilaisia mahdollisuuksia niin opetus- ja tutkimustehtävissä kuin palvelu- ja asiantuntijatehtävissäkin. Helsingin yliopisto on Suomen suurin ja vanhin tiedekorkeakoulu. Se sijoittuu rankingeissa toistuvasti maailman parhaimpien yliopistojen joukkoon.

Viestini koskee Erasmus+ -hanketta, jossa on etsitty uutta ja innovatiivista tapaa toimia pitkään työttömänä olleiden ihmisten kanssa.

Viestini koskee Erasmus+ hanketta

TEHOKASTA IHMISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN VAHVISTAMISTA CRAIOVASSA Joulukuussa yli 40 projektiosaajaa, pitkäaikaistyötöntä ja vapaaehtoista yhdistivät voimansa Craiovassa Romaniassa toteuttaakseen uusia ja tärkeitä askeleita Break Out – hankkeen täytäntöönpanossa

Breakin’ News_UUTISKIRJE_ Nr. 3 tammikuu 2016

The Erasmus+ Gamification for long-term unemployed hankkeen tehtävänä on työskennellä valmentajien ja pitkäaikaistyöttömien synergiassa ja löytää uusia käytännön tapoja päästä pois työttömyyden umpikujasta.

Gamification Uutiskirje Suomi kesäkuu

The Finnish programme makes good use of local resources, networking and peer support to give better access to preexisting schemes, but gave expert advice and good mutual support to help participants succeed.

Finland Poster